Moni tietää nimeltä suomalaiset rallimestarit, kuten esimerkiksi Tommi Mäkisen, Marcus Grönholmin tai Juha Kankkusen. Nykynuoriso tietää myös esimerkiksi, kuka on rallilupaus Kalle Rovanperä. Moni ei ehkä tiedä, että yksi suomalainen rallikuski on kokenut traagisen kohtalon. Tämä kuljettaja on Henry Toivonen, joka menehtyi vuonna 1986 ajaessaan ulos Korsikan MM-rallissa. Häntä pidettiin lahjakkaana ja erittäin nopeana kuljettajana ja moni povasikin hänelle jo sarjan mestaruutta tulevina vuosina. Kohtalo oli kuitenkin toista mieltä ja niin menetettiin lahjakas kuljettaja aivan liian varhain. Lue tästä artikkelista, niin kerromme lisää siitä kuka oikein oli Henry Toivonen ja mitä hän ehti saavuttaa lyhyellä urallaan.
Henry Toivosen ura
Henry Toivonen kävi samaa polkua, kuin moni muukin suomalainen rallikuljettaja. Ensin kotimaisia rallikisoja pienemmillä talleilla ja voittojen kertyessä siirryttiin yhä kirkkaampiin parrasvaloihin. Hän myös ajoi uransa aikana monella eri automerkillä, kuten muun muassa Porschella, Talbotilla, Lancialla, Opelilla ja uransa alussa lisäksi Simcalla ja Sunbeamilla.
Ensimmäisen voittonsa Toivonen nappasi jo vuonna 1980, ja hän oli tuolloin kautta aikain nuorin rallin MM-sarjan osakilpailuvoittaja. Hänelle povattiinkin tuohon aikaan varsin mittavaa ja menestyksekästä uraa rallin kuninkuussarjassa. Ura jäi kuitenkin varsin lyhyeksi. Vuonna 1985 oli tullut toinen osakilpailuvoitto ja heti seuraavana vuonna kolmas. Kausi 1986 jäi kuitenkin kesken, sillä Henry Toivonen ajoi Korsikan rallissa rajusti ulos tieltä ja auto syttyi räjähdysmäisesti palamaan. Tuohon aikaan rallin MM-sarjassa sai ajaa vielä niin sanotuilla B-ryhmän autoilla, jollainen Toivosellakin oli allaan. Tämä onnettomuus pitkälti johti siihen, että nämä B-ryhmän autot kiellettiin rallin MM-sarjasta, sillä niistä oli kehittynyt liian tehokkaita ja liian nopeita.
Jotkut pitävät B-ryhmää ainoana oikeana automallina rallin MM-sarjassa, mutta turvallisuus oli niiden huonoin puoli, mikä todettiin pian Toivosen onnettomuuden jälkeen. Joissain B-ryhmän autoissa saatettiin saavuttaa jopa yli 700 hevosvoiman teho, joka on auton painoon suhteutettuna äärettömän kova lukema. Nykyiset ralliautot kehittävät muutaman sadan hevosvoiman teholukemat.
Henry Toivosen muiston kunniaksi alettiin järjestämään Mestareiden kisaa, jota ajetaan vielä tänäkin päivänä.