Ralli on aina ollut Suomessa suosittu laji niin nuoremman kuin vanhemmankin sukupolven parissa. Moni osaa kertoa nimeltä useita rallikuljettajia, vaikka ei rallia aktiivisesti seuraisikaan. Nimet kuten Markku Alen, Juha Kankkunen ja Tommi Mäkinen ovat varmasti monelle tuttuja tv:stä ja lehtien etusivuilta. Yksi tällainen nimi on lisäksi Marcus Grönholm, joka on rallin MM – sarjan kaksinkertainen maailmanmestari vuosilta 2000 ja 2002.
Marcus Grönholmin ura
Grönholm aloitti moottoriurheilun parissa aivan eri lajin, kuin mistä hän tuli tunnetuksi. Hän nimittäin aloitti moottoripyöräilyn parissa ajamalla motocrossia. Loukkaantumiset kuitenkin pakottivat hänet vaihtamaan lajia, ja niinpä hän päätyi ralliauton ratin taakse.
Uran alkuun Grönholm ajoi omalla nimellään yksityistallissa ja sen lisäksi muutamissa muissa juniorisarjojen talleissa. Vuodelta 1994 voidaan nostaa esiin hänen ajamansa suomenmestaruus. Grönholm pääsi ajamaan vuonna 1998 Toyotan WRC – autoa, jolla hän kellotti monia pohja – aikoja erikoiskokeilla, mutta joutui kuitenkin jättämään kisan kesken. Ajat olivat kuitenkin sen verran kovia, että useampi rallin MM – sarjan kärkitalli ilmaisi kiinnostuksensa häntä kohtaan. Sekä Ford, Peugeot, että Toyota ilmaisivat halukkuutensa saada Grönholm seuraavalle kaudella tiimiinsä.
Marcus Grönholm valitsi tallikseen Peugeotin, joka osoittautui hyväksy valinnaksi. Heti ensimmäinen kausi 1999 oli lupauksia antava, hänen ajaessaan Suomen rallissa neljänneksi ja Itävallan kisassa viidenneksi. Kaudella 2000 tulikin sitten jo maailmanmestaruus, kun Peugeotin auto osoittautui todella nopeaksi ja Grönholm erinomaiseksi kuljettajaksi. Vuonna 2001 Grönholm joutui keskeyttämään todella monessa kisassa ja mestaruushaaveet kaatuivat siihen. Lopputuloksena oli sarjan neljäs sija. Vuonna 2002 palattiin sitten tuttuun päiväjärjestykseen ja Grönholm saavutti toisen mestaruutensa. Tämän jälkeen hän ajoi vielä muutaman kauden Peugeotilla vaihtelevalla menestyksellä, sijoittuen kuitenkin parhaimmillaan vuonna 2005 rallin MM – sarjan kolmanneksi.
Kaudelle 2006 Grönholm vaihtoi tallia ja hän siirtyi ajamaan Fordille. Siellä hän ajoi kaksi hyvää kautta, mutta mestaruus jäi silti haaveeksi. Hän sijoittui molempina kausina sarjan toiseksi Sebastian Loebin hallitessa sarjaa ja voittaessa mestaruudet. Grönholmin ura rallin MM – sarjassa päättyi näiden kahden Ford – kauden jälkeen. Hän ajoi vielä muutamia satunnaisia ralleja tämänkin jälkeen heikolla menestyksellä.