11.12.2009 - Grönholmin paluu - mestari osallistuu Ruotsin MM-ralliin
Ralliautoilun kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm osallistuu ensi helmikuussa Ruotsin ralliin Ford Focus WRC:llä. Grönholmin kartanlukijana vuoden 2010 MM-sarjan avaavassa rallissa on tuttu kumppani aktiiviajalta eli Timo Rautiainen.
- Halusin päästä ajamaan Ruotsin rallin vielä kerran. Ajatuksissa on pyörinyt, että kun vielä joskus pääsisi laskemaan täyttä Sågenin legendaarisella pätkällä ja kun mahdollisuus avautui niin fiilis on kyllä mahtava. Timo on myös ihan innoissaan mukana kuviossa, Grönholm kertoo näillä näkymin yhden rallin mittaisesta paluustaan MM-sarjaan.
Grönholm ihastui aikoinaan Sågenin erikoiskokeeseen niin paljon, että antoi sen nimeksi ravintolalleen, jota hän isännöi Inkoossa.
- Tavoitteena on olla mukana kärkitaistelussa. Pitää kuitenkin muistaa, että minulla ei ole samaa rutiinia kuin muilla huippukuskeilla, mutta eiköhän sitä testeissä taas saada juonesta kiinni, Grönholm huomauttaa.
Therman toisena kuljettajana
Team Therminator -nimellä kuljevan tallin toista autoa ajaa Mattias Therman.
- Juttelimme asiasta Thermanin kanssa jokin aika sitten Levin reissulla ja hän innostui myös. Saimme kokoon hyvän tiimin autoineen ja huoltoineen nopealla aikataululla, Grönholm valottaa ralliprojektin taustaa.
Tallikaveri Therman ajoi tänä vuonna ensikertalaisena Ford Focus WRC:llä Neste Oil Rallyssa sijalle 15 ja Walesin MM-rallissa N-ryhmän Mitsubishilla sijoitus kokonaiskilpailussa oli 18:s.
- On hienoa päästä ajamaan samassa tallissa Grönholmin kanssa. Marcus kuuluu lajin eliittiin edelleen ja uskon, että voimme oppia paljon häneltä, sanoo amatöörikuljettajana itseään pitävä Therman.
Grönholmin ja Thermanin Ford Focus WRC:t ja huolto tulevat suoraan M-Sportilta Englannista. Kilpailukykyinen kalusto antaa Grönholmille mahdollisuuden ajaa kärkisijoista.
Grönholm ja Rautiainen ovat juhlineet naapurimaan talvirallin voittoa aiemmin viidesti. Kaudella 2000, 2002 ja 2003 autona oli Peugeot sekä 2006 ja 2007 alla oli Ford. Aktiiviuransa rallin maailman huipulla Grönholm päätti vuonna 2007. Tänä vuonna Grönholm ajoi Portugalin MM-rallin Subarun WRC-autolla.
Vanhentuneet kauden 2009 uutiset:
-
29.11.2009 - Grönholm neljänneksi kiireisin Monzan rallin sekuntitaistelussa
-
30.10.2009 - Grönholm nautiskelee Race of Champions kilpailun Suomen joukkueessa
-
19.07.2009 - Grönholm ei pärjännyt vuoressa "Hirviölle"
-
18.07.2009 - Grönholm: 190 km/t meni rikki
-
15.07.2009 - Grönholm pelkää "silmien sumentuvan" USA:ssa
-
04.04.2009 - Grönholm keskeytti ulosajoon Portugalin MM-rallissa: Takapää puuhun, katon kautta ympäri
-
03.04.2009 - Grönholm loistovireessä Portugalin MM-rallin avauspäivänä
-
02.04.2009 - Grönholm ei aio körötellä Portugalissa
-
26.03.2009 - Grönholm valmis Portugalin MM-ralliin
-
20.03.2009 - Prodrive julkaisi Grönholmin Subaru Impreza WRC 2008 ralliauton
-
23.02.2009 - Marcus Grönholm Subarun WRC-autolla Portugalin MM-ralliin